Siitä on sata vuotta, kun viimeksi päätin kirjoittaa mitään julkisesti. Tänään sellaiselle tuli tilaus. Käynnissä on prosessi, jonka aikana on tarkoitus muuttaa poikaystävän kanssa isompaan asuntoon, opetella ajamaan autoa, päättää lisääntymisestä ja parisuhteen statuksesta sekä poistaa tai häivyttää juuri ottamani tatuointi.

Täytän kuukauden päästä 35 vuotta. Ajattelen perheestä ja parisuhteesta varsin perinteisesti, poikaystäväni ei. Elämäni tärkein asia on tämä parisuhde, ja miehestä en suostu luopumaan. Elämme jännittäviä aikoja, koska meillä on lievä asuntokuume, ja munasoluni ovat ehdottomasti jo päiväysten päässä parasta ennenestä....

Lisäksi biorytmejäni sekoittaa pahasti se tatuointi. Hirrvittävä virhe, kardinaalimunaus ja koko itsetuntoani ravisuttava kuva. Ei se ihan kamala ole, mutta todella erilainen kuin mielikuvani siitä. En kaipaa yhden yhtä mielipidettä siitä, miten se nyt on oma vikani, että näin kävi. Tiedän sen, ja aion elää seurausten kanssa. Ja siitä seuraavan laskun kanssa myös. Elämä nyt vain on tällaista, yritys ja erehdys. Sähläystähän tää on tähänkin asti ollut. Ehkä joku jopa ottaa tästä opikseen.

Oman maailman avaaminen kaikkien nähtäville on hurjaa hommaa. Tästä minä aloitan.