Kävin tänään kävelyllä Espoon Haukilahdessa. Tein 12 km:n lenkin ihan vaan patikoiden, se tuntuu olevan nykyään suosikkitouhuani. Jalkaa vaan toisen eteen. Tänään oli vuorossa Haukilahti, ja voi taivas, mitä  maisemia rannikko tarjosikaan:

image-normal.jpg

 

image-normal.jpg

Minua kiehtoo meri niin kovasti. Olen aina aistinut meren läsnäolon jollain tavalla, ja huomannut, jos se puuttuu ympäriltäni. Vuosia sitten asuin jonkin aikaa Isossa Britanniassa, Ipswich -nimisessä kaupungissa. Se on pitkälti sisämaan kaupunki, vaikka sinne laskeekin pieni joenuoma merestä. Satama on kuitenkin niin pieni ja ahdas, ettei meren tuoksua voi havaita. Huomasin aika äkkiä ahdistuvani kaupungissa. Vasta myöhemmin tajusin sen johtuvan siitä, että olin aiemmin aina asunut paikassa, jonka rannoilta löytyi meri, melkein joka suuntaan levittäytyneenä. Vaikka ei olis edes lähdössä minnekkään, tuo turvaa tietää, että tuossa on meri ja sitä pitkin pääsee pois. Haukilahden rannat rauhoittavat mieltäni.

Se Haukilahdesta. Kävellessä annan ajatusten vain lipua sinne, minne ne ikinä ovatkaan menossa. Tänään ne lipuivat lapsuuteen, siihen, miten minut on kasvatettu. En halua kyseenalaistaa vanhempieni valintoja. Mietin vain, että sitä kautta olen muodostanut elämääni mukavuusalueet - ne paikat ja tilat, jotka tuntuvat turvallisilta. Mukavuusalueita ovat olleet tuttu asuinalue, tapa viettää vapaa-aikaa, musiikki jota kuuntelen ja oma koti.

Kymmenen vuotta, kymmenen kiloa lisää painoa. Yksi mukavuusalue on muuttunut, ja alan vähitellen hyväksyä sen. Kymmenen vuotta sitten oli ihan yhdentekevää, liikuinko yhtään. Olin hauras kuin haavanlehti, vailla lihasmassa. Laiha kyllä, mutta voimaton. Nyt liikunta on tärkeä osa elämääni ja yhdistän sen hyvinvointiini erittäin vahvasti. Olkoonkin, että kiloja on muutama liikaa, olen hyväksynyt itseni tällaisena kuin nyt olen.

Muutin lapsuudenkodistani yksin asumaan. Nautin itsenäisyydestäni ja yksityisyydestäni. Vasta kaksi vuotta sitten olin valmis jakamaan koko arjen paketin jonkun kanssa. Mikään ei voisi olla parempaa <3

Ehkä tärkein kolahdukseni päiväkävelylläni oli se, miten olen muuttunut ujosta ja arasta epäonnistujasta naiseksi, joka uskaltaa kokeilla uusia asioita ja tehdä juttuja, joista tykkään. Teininä minua ei erityisesti kannustettu harrastamaan mitään. Nyt "isona" päätin mennä laulutunneille, ja olen alkanut opiskella espanjaa. Olen aina halunnut tehdä niin. Olen opetellut keilaamaan ja melomaan, käyttänyt trangiaa ja pystytellyt telttoja. Olen alkanut nauttia luonnosta ja siitä, että pärjään siellä. Rakastan matkailua.

Se onneton sohvalla kyhjöttäjä on muuttunut aktiiviseksi itsensä haastajaksi. Uskon, että se on yksi elämäni tarkoituksista.

Tästä on hyvä ponnistaa uuteen viikkoon.