"Olen ylpeä, että neiti fortuna on valinnut minut niin ainutlaatuisen tyypin isäksi", sanoo (Sini) Saarelan isä (HS 24.11.2013 C5).

Puhujana on tosiaan Greenpeace -aktivisti Sini Saarelan isä. Lueskelin Hesarin tekemän jutun viikonloppuna, ja minussa vihreässä feministissä tekstistä välittyvä Sinin elämänasenne herätti kunnioitusta. On hienoa, että meiltä Pohjolasta löytyy Pikku Myy -ihmisiä, jotka vaativat oikeudenmukaisuutta, silmien avaamista ja sitä, ettei aate jää vain sanahelinäksi. Että joku uskaltaa tehdä, yhteisen hyvän nimissä muita vahingoittamatta.

Muistan, kun lehdet kirjoittelivat Teijo -ihmiskilvestä Irakissa. Teijo lähti Riihimäeltä Bagdadiin seisomaan panssariautojen tielle, ja pysyi hengissä. Ei sillä ehkä Irakin sotaa lopetettu, mutta saatiin ainakin ihmiset ajattelemaan, että tämä on yhteinen planeettamme, ja me kaikki olemme vastuussa siitä mitä kaikkialla ihmiset tekevätkään. Ja että jokainen meistä voi vaikuttaa tämän maailman tapahtumiin. Jos tahto on kova.

Olen aina ollut idealisti, maailmanparantaja, tasa-arvon kannattaja ja yhdenvertaisuuden puolestapuhuja. Ihminen edellä. Parikymppisenä halusin päästä mukaan kehitysyhteistyöhön, tein aiheesta opinnäytetyöni ja harjoitteluni eräässä alan järjestössä. Käytännön kautta totesin, ettei homma sellaisenaan ollutkaan minua varten ja vaikka työ muuttui vähemmän idealistiseksi, aate jäi elämään. Ja tapa vaikuttaa. Olen löytänyt oman tapani tehdä kehitysyhteistyötä ja tuoda tasa-arvonäkökulmia sinne, missä näen sen tarpeelliseksi. Yritän elää, niin kuin ajattelen.

Olisi jotenkin kaunista, jos minunkin läheiseni ajattelisivat neiti fortunan tuoneen kauttani jotain kaunista heidän elämäänsä. Ja vielä kauniimpaa olisi, jos joskus neiti fortuna toisi minulle pienokaisen, josta voisin ajatella kuin Sinin isä lapsestaan. Että elämääni tulisi Ainutlaatuinen tyyppi.