Jossain on oltava koko ajan, muuten on kuollut. Katselin vanhoja valokuviani ja mietiskelin, että olenhan minä monessa ollut mukana, käynyt monissa paikoissa, tutustunut uusiin ihmisiin, tehnyt uusia asioita ja opetellut kaikenlaista. Elossa siis. Nyt on ollut hetki sellaista aikaa, että en ole oikein tehnyt mitään, ollut puhelimen ääressä tai kertonut elämästäni somessa. Miksi sitten tuntuu siltä, että olenko olemassa enää ollenkaan?

Tuleeko olemassaoloni pääasiallinen merkitys työstä? Tuottavuudesta? Kuka minut sai uskomaan, että kotona oleminen, pitkät yöunet ja päikkärit sekä elämänlaatuani nostavat harrastukset olisivat jotenkin vähempiarvoisia asioita elämässä? Vajaan kahden viikon kotona olon jälkeen olen hyvin levännyt, saanut voimia - mihin? En haluaisi lipua loppuvuodeksi työpaikalleni antamaan parasta energiaani sinne, koska tiedän, että pari muuta juttua on arvoasteikossani työtä korkeammalla. Taas kerran mindfulness kutsuu luokseen; tiedostava, hyväksyvä läsnäolo tässä ja nyt. On ihan turha potea huonoa omaatuntoa tekemättömistä asioista tai siitä, että on saanut hetken omaa aikaa. Pääasia on, että ymmärrän tämän hetken hienouden ja saan pysähtymisestä voimaa.

Lehdessä luki tänään, että kynttilöiden polttamiseen voi kuolla.

image-normal.jpg