Olen viimeiset kaksi vuotta elänyt ripsien suhteen huoletonta elämää, ripsienpidennykset silmissäni. Pidin kovasti pidennysten mukana tulleesta huolettomuudesta, usein meikiksi riitti sipaus valokynää ja tupsautus puuteria. Ulkona vesi tai räntä eivät häirinneet, silmät tuikkivat samanlaisina päivästä toiseen. Ainakin kaksi viikkoa. Jotenkin kesän jälkeen alkoi tuntua siltä, että joka kuukausi ripsien huolto oli liian pitkällä, näytin homssuiselta ainakin viikon päivät ennen huoltoa. Vähän ärsytti piilolinssien käyttäjää myös irtoilevat ripset ja liimat. Ripsien huolto oli kallista puuhaa, aloin keksiä monia muita tapoja käyttää tuo huoltoraha muuhun. Niinpä vuoden lopussa luovuin ripsienpidennyksistäni.

Totta kai pelotti se silmien kalju ulkonäkö, ripsivärin uudelleen käyttöönotto, sateen ja rännän varominen, meikkaaminen aamuisin, meikin poisto iltaisin ja ripsien kunto parin vuoden liimaamisten jäljiltä. Nyt kun viimeisetkin teolliset ripset ovat karisseet silmistäni, voin todeta että kyllä siellä vielä jäljellä on hyvinkin jotain, johon levittää ripsiväri. Ja kun ripset tästä vain vahvistuvat ajan myötä, ei enää harmita ollenkaan, että lompakkoon jää vähän enemmän rahaa joka kuukausi. Aikansa kutakin, ja rahalla ne saa takaisin, jos alkaa kaduttaa.

Viikonloppu oli ihana; villasukkaa, löllimistä, sulkapalloa, kävelylenkkiä… Ihan ihanaa! Loppuviikosta todettiin, että ei se yksi talo nyt ollutkaan ihan meidän näköisemme – muuttohaaveet siis taas taka-alalla. Mieliala on sen suhteen vähän maassa, koska munasolut ei odota. Joka puolella joku on raskaana, joku on just opettanut 3-vuotiaan lapsensa luistelemaan, joku kikattaa jälkikasvunsa kanssa söpösti. Nyt viimemmäksi mietin, onko jo kauan lapsettomuudesta kärsinyt kahviaddiktoitunut  kollegani vihdoinkin siunatussa tilassa, kun hän jätti aamukahvit juomatta.

Hirveä ristiriita. Olemme monet juttelut jutelleet kyynelsilmin siitä, miksei ja millaista se olisi jos ja kun ne miehet ei tahdo ja kun ei kuitenkaan tule raskaaksi… Tuollainen ihminen todella ansaitsee lapsen. Yksin jäämisen taakka on kamala, olla nyt se AINOA ja VIIMEINEN joka ei lisäänny. Yksinäisemmäksi siinä toisen onnessa tuntee olonsa.