Arki on alkanut. Taas istutaan tietokoneen ääressä ja mietiskellään työasioita. Pimeyttäkin nihkeämmäksi hereillä olon tekee se, että kurkkua särkee ja flunssa tekee tuloaan. Tahtoisin niin kovasti urheilla ja liikkua ulkona ihan täysillä, nyt täytyy pakostakin vähän himmailla. Kokemuksesta tiedän, että muuten tauti pitkittyy eikä välttämättä poistu ennen kuin on taas t-paitakelit. Downshiftataan.

Me ollaan ehkä löydetty koti. Eilen kulta esitteli netistä löytämänsä aarteen, joka kuvien perusteella voisi tarjota meille tulevaisuuden. Sen verran lupaavalta näytti, että tänä aamuna olen jo salaa sisustellut tuota taloa. Siinä talossa asuminen mahdollistaisi monenlaiset asiat; kissan, riittävän oman tilan, yhden "ylimääräisen" huoneen.... Olisi ehkä lupa haaveilla. Olisi jo aika päästäkin eteenpäin.

Rauhakseen mennään, mikään kiire ei ole lainarahojen päällä istumiselle. Dubai jätti jälkensä meihin, ja minä erityisesti nautin valosta ja lämmöstä. Olen jo kovaa vauhtia suunnittelemassa ensi helmikuuksi pidempää reissua jonnekin lämpimään, ja jos muutto uuteen asuntoon tapahtuu ennen sitä, voi olla että reissusuunnitelmat isketään jäihin. Mieluusti kyllä jäädytänkin ne, sikäli jos voidaan siirtyä juttelemaan myös lisääntymisestä. Siinä tapauksessa kärvistelen ilomielin Suomen neljässä (?) vuodenajassa. Mutta mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mene ja tiedä.

Parempi on vaan hipsiä hiljaa eteenpäin, koittaa saada arkirytmistä kiinni, nauttia pienistä asioista. Ja siitä yhdestä suuresta; rakkaudesta. Se nimittäin täyttää minut joka päivä! Mitään sen ihanampaa en tiedä, kuin kääriytyä oman kullan kainaloon kynttilän valossa, heittää viltin jalkojemme yli ja antaa tunteiden viedä. Siinä on elämän tarkoitus.

IMG_1204-normal.jpg