Lits ja läts. Onpa nuivat kelit ja märät säät. Ei oo reilua.

Kävin pitkällä kävelylenkillä, testasin samalla uusia talvikenkiäni. Ne on sellaiset vedenpitävät, lämpöiset saappaat joita näkee joka toisella vastaantulijalla. Ihan järkevät kengät Suomen talviin, sanon minä. Saappaat painavat jonkun verran ja mietinkin etukäteen, että ovatko ne liian raskaat lenkkeilyyn. Eivät ole. Tuntui vain siltä, kuin olisi pienet nilkkapainot nilkkojen ympärillä. Mulla oli pienenä sellaiset.

Siinä kävellessäni mietin tuota loskan määrää. Lätskyttelin eteenpäin, ja tajusin, että lätskytys loskassa toi muistoja mieleen. Kaikuja menneestä. Samanlainen märkä meitä ympäröi pentuna aina iltapäiväkerhosta kotiutuessa. Sama kostea hyhmä meidän mukana, kun kaverin kanssa yläasteella lintsattiin koulusta ja lähdettiin päiväksi Tampereelle vaklaamaan Kummelia. Kaikenlaista hassua.

Vaikka keli on nuiva, voi se herätellä jotakin tuolta sisältä. Jotain muutakin kuin silmitöntä raivoa. En silti olisi pahoillani, jos vähän aurinko näyttäytyisi.

Liitovarjoilija Westendissä