Poikaystävääni en halua huolestuttaa, äidilleni en halua kertoa. Ystävät - miksi ihmeessä heille soittaisin? Siispä kirjoitan tänne, kaikkien nähtäville. Tunnen tarvetta jakaa tällainen asia.

Kävin lääkärissä, yritän huolehtia itsestäni. Minussa on paikka, jota täytyy tutkia säännöllisesti terveyteni ylläpitämiseksi. Kammoksun aina tätä päivää, tätä tutkimuspäivää ja koitan vältellä sitä aina kun terveyteni laiminlyönnin sallin itselleni. En kenties pitkittäisi tutkimuksiin menemistä, ellen tietäisi sen olevan aina hyvin nöyryyttävä ja häpeällinen toimenpide. Miten ihmeessä siitä a-i-n-a tulee sellainen??

Makaan puolialastomana laverilla ja olen päättänyt selvitä tulevasta, kunnialla. Lääkäri tulee ja tutkii, tutkimuksen edetessä lääkärin ilme synkkenee. Viimein "mukavan rupattelun" (epämääräisen mutinan ja nyökkäilyn) keskeltä tulee lause: "Sä olet kyllä näytteenottajan painajainen". Tällä viitataan siis ominaisuuteen, jonka kehoni on kehittänyt kysymättä lupaani siihen. Tuntuu kohtuuttomalta maata puolialastomana laverilla vieraan ihmisen arvosteltavana syystä, joka ei ole oma syyni.

Homma jatkuu, tarvitaan näyte. Pitää puuduttaa ja viiltää ihoa. Aina tämä näyttteen oton tarve tulee yhtä yllättäen, aivan yhtä yllättäen säikähdän sitä. Etoo ja kuvottaa. Kun lääkäri on näytteensä ottanut, jään hoitajan hoiviin. Hoitaja haluaa minun olevan edelleen puolialastomana tutkimuspöydällä sillä aikaa kun hän kirjoittelee papereitani valmiiksi.

Vaikka kaikki tehtäisiin niin korrektisti kuin tänään minulle tehtiin, jää päällimmäiseksi nöyryytetty olo. Ja ajatus siitä, että olen viallinen. Ja ruma. Muistoksi jää mustelma, maksettavaksi tulee 300 euron lasku. Näytteen tulokset tulevat kahden viikon päästä, siihen asti nukutaan huonosti ja mietitään, mikä on tuomio.

IMG_0699-normal.jpg