Ihan hukassa, eikä mitenkään ihanasti. Merja Mähkä (Tammi 2012) kirjoitti vuonna 2009 tekemästään Suuuuuuuresta matkasta kirjan, jonka otsikoi näin: ”Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois”.

Olen aina ajatellut, että veljessäni asuu saman tyyppinen tutkimusmatkailija kuin itsessäni. Uudet maat ja kulttuurit kiehtovat molempia, tykkäämme matkustella itseksemme. Lainasin kirjan veljelleni. Odotin hänen pitävän siitä. Toisin kävi, veljeni mielestä kirja oli kirjoitettu epäuskottavasti ja tarinat olivat liian lennokkaita. Höh. Täh?

Kirja kiersi palautusrundilla äitini kautta. Yllättäen äitinikin oli lukenut sen, ja suorastaan ahminut sivut! Äidistäni tarina ei ollut laisinkaan epäuskottava. Löysinkin äidistäni seikkailija-sielunkumppanini, täysin yllättäen. Meissä molemmissa elää kipinä kaikelle uudelle, emmekä pelkää kaikkea sitä, mitä kilometrit ja sivukujat tuovat tullessaan.

Sieluni huutaa päästä tien päälle. Jonnekin tiettömien teiden varsille, vieraisiin kyliin, ihan hukkaan.  Tällä hetkellä matkustelu on lähinnä kotimaan matkailua ja hurjimmillaan telttailua lähinaapurissamme Norjassa. Mukavaa vaihtelua joo, mutta mieli huutaa jonnekin muualle. Olen jatkuvasti googlailemassa matkoja: kalliita matkoja, halpoja matkoja, matkoja lähelle, kauas, lyhyitä, pitkiä. Mitä vaan! Ei auta, saareen tässä taas päädytään.

Kyllästyttää niin tuijottaa vastapäisen talon kukkapuskaa.

IMG_0852-normal.jpg