IMG_0888-normal.jpg

Eittämättä yhdet elämäni helvetillisimmistä tunneista taitavat vihdoin olla takana. 36 tuntia silkkaa tuskaa ja kipua.

Eilen päivällä alkoi hartiaa jomottaa. Kipu yltyi niin, että hakeuduin illalla elämäni ensimmäistä kertaa sairaalaan päivystykseen. Hurjaa touhua. Neljän tunnin visiitillä todettiin, että niska-hartia -linjassani on joku hermojumi, joka puuduttaa vasemman käteni kokonaan, eikä sille oikein muuta voi tehdä kuin lääkitä. Ei löytynyt puoleentoista päivään sellaista asentoa kädestä, ettei olisi sattunut. Ja kipu oli selkäkivut potenssiin 10. Sietämätöntä. Helpompaa olisi ollut vain pyytää poistamaan leikkaamalla kaikki kipeytyneet raajat ja ruumiinosat. Ne teistä, jotka olette kokeneet hermosärkyä tiedätte, mistä puhun.

Näin on nyt pari vuorokautta mennyt vahvassa lääkityksessä, enkä ole voinut murehtia oikeastaan mistään muusta kuin kivuistani. Nyt, kun kipu vähitellen helpottaa (Jumalan kiitos!), voin vain siunailla kuinka tympeää on vanheta. Kroppa ilmoittelee mitä arvaamattomammissa tilanteissa itsestään. Nyt tämä hermoratajumi kyllä siirsi juoksukenkien käyttöönottoa, sekin tympii. Hyvä muistutus tämä oli siitä, että elämästä pitää nauttia aina kun siihen on aihetta.

Kipu oli sietämätöntä ja kesti niin kauan, että pelkäsin sen pilaavan loppuelämäni. Nyt kuitenkin tuntuu jo vähän helpommalta. Oli se hurja reissu.

IMG_0889-normal.jpg