Ei se valittamalla parane. Siihen tulokseen olen vuoden pituisen tutkimukseni kautta tullut. Asiat tai asenteet eivät muutu paremmaksi avaamalla suunsa ja valittamalla. Korkeintaan selittämällä ja ehdottamalla, tekemällä yksin tai yhdessä. Valitettavasti se taitaa olla positiivisuus, joka auttaa asioiden muuttumisessa. Jaksais vaan aina olla positiivinen.

Tämä kevät on mennyt asioista valittamalla. Milloin työ, milloin parisuhde tai ystävät, oma mieli tai vapaa-aika on ollut valittamisen kohteena. Tai kaikki se, mitä minulla ei ole, vielä. Omasta suustani on positiivisuus ollut kaukana, kun olen vain valittanut kaikesta. Mikään ei ole tuntunut hyvältä, ilo piiloutui jonnekin.

Peruskyyninen luonteeni synkähti pahemman kerran. Tuntui kuin olisin hypännyt huomaamattani syvään kaivoon, keskelle pimeyttä ja yksin. Ei ollut olo kuin Strömsössä. Luonteeseeni ja temperamenttiini vain tuppaa kuulumaan sukellus pimeyteen tasaisin väliajoin. Kai se on seitsemän vuoden välein, kun skorpioni "luo nahkansa" uudestaan. Vanhaa repiessä ja uutta luodessa satuttaa itseään. Ehkä valittaminen vähän lievittää kipua. Siltä ainakin tuntui, vaikkei se tosiaan mitään muuttanut; työ, parisuhde, ystävät, oma mieli ja vapaa-aika, kaikki ennallaan. Nyt vain näen kaikessa jo pieniä mahdollisuuksia.

Juuei, ei tunnu "huikealta". Tuntuu siltä, että loma tuli just oikeaan kohtaan, keleistä huolimatta. Ulkona vihmoo syksyinen sade ja elohopea (vaikkei sitä enää kuulkaa lämpömittareissa olekaan) hakeutuu aina vaan alemmas, mutta se ei mieltä masenna, koska juhannuspäivänä tämä pariskunta pakkaa rinkkansa ja suuntaa etelän lämpöön. Riemuloma rakkaan kanssa pienessä piilopaikassa odottaa <3 Eikä ikinä voi tietää, minkä suunnan elämä ottaa. Jos se ei kerran valittamalla parane, niin antaa sitten tapahtua se mikä on tullakseen. Kaikella rakkaudella.
 

IMG_0866-normal.jpg
Porkkalanniemi.