IMG_0872-normal.jpg
Porkkalanniemi

Sunnuntai-aamu. Puolipilvistä, sisällä on lämmin. Keitän kahvit, katselen eilistä elokuvaa "nauhalta" (ei kukaan enää katso mitään nauhalta, se jäi 90-luvulle). Kipu hartiassa alkaa hellittää.

Viikko sitten tultiin takaisin saaresta. Hassua, että paikka, jossa on tottunut leijumaan vähissä vaatteissa, on nyt kahtena kertana tänä keväänä ollut jääkylmä. Toukokuussa vetelin talvikerrastossa pitkin saaren rantoja. Onkimadotkin saatiin kuolemaan, ei tosin kylmyyteen. Juhannukseksi ollaan lähdössä hakemaan lämpöä Euroopasta, sinne ne kesähepenet lähtee mukaan.

Sanotaan, että ihmisen solut uusiutuvat seitsemän vuoden sykleissä. Tai ei kaikki, mutta iso osa soluista. Ihminen tavallaan luo nahkansa uudestaan. Jotenkin tuntuu siltä, että tämä on ollut yksi niistä vuosista. 35-vuotiaana solukiertoja on ollut viisi, ja rytinällä ne ovat nyt vaihtuneet. En minä ole enää sama ihminen kuin viisi vuotta sitten. Haluan elämältä eri asioita kuin silloin, olen alkanut unelmoida muusta. Rakastan sitä, mitä minulla on. Sen päälle tahdon rakentaa.

Hyvää mieltä ja kepeyttä, siitä se lähtee.