Olen viimeiset viisi vuotta päätynyt heräämään ennen kello seitsemää. Minä, joka edelleen loma-aikoina voin nukkua kirkkaasti yli puolen päivän. Minä, joka kesällä valvon aamuseitsemään asti. Minä, joka inhoan aikaisia aamuherätyksiä.

Kaikki alkoi, kun muutin työsuhdeasuntoon Helsingin Kallioon. Taloon, joka oli rakennettu 80-luvulla, seudulle, joka näytti valmiilta ja asuttavalta. Hetken kesti, kunnes etupihalleni alettiin kaivaa kaukojäähdytysjohtoa. Räjäytykset alkoivat klo 7, vedet olivat useita kertoja viikossa poikki klo 8-15 välisenä aikana. Tuolloin oloni teki tukalaksi se, että tein pääsääntöisesti iltatöitä ja lähdin työmaalle puolen päivän aikaan. Kun jäähdytysjohto oltiin saatu laitettua tien ja asfalttien alle, muutin.

Espooseen rakennettiin tuolloin metroa. Tietoinen riski, mutta ajattelimme, ettei meteli nyt aivan järjetön ja loputon olisi. Metron piti valmistua muistaakseni alkuvuodesta 2014. Ei valmistunut. Räjäytykset aloitettiin klo 7. Olin sentään päivätöissä, mutta sekaisin kuin seinäkello kun en ollut tottunut aamurytmiin.

Metrosta ei enää juuri kuulu ääntä. Sen sijaan naapurista purettiin siinä aina ollut sähkötönö, ja tilalle alettiin keväällä rakentaa vanhainkotia. Räjäytykset ja louhintatyöt alkavat klo 7. Samoin työpaikkani viereen alettiin kesän aikana rakentaa uutta taloa (tontille, joka ei näyttänyt yhtään talotontilta, niin vähän siinä on tilaa). Rakennusmeteliä riittää.

Lisätään siihen henkisesti raskas työ ja hyvin, hyvin väsynyt ihminen niin stressi on valmis.

Lopuksi vielä kuvakavalkadi tämänhetkisistä elämäni rakennustyömaista:

image-normal.jpg 
Tämä työmaa on kotini vieressä.

IMG_0991-normal.jpg
Tästä lähtee iki-ihana rantaraitti työpaikalleni. Kilsan verran tällasta.

 

image-normal.jpg
Tähän rakennetaan uutta kotia joillekin ihmisille työpaikkani naapuriin.