On se vaan masennuksen aallokoissa suppaavalle naiselle hankalaa pomppia aallon harjalta pohjaan jos toiseenkin. Karmeeta rallia koko viikko.

Olen käynyt syvemmällä kuin koskaan. Siellä oli niin pimeää, etten koskaan ennen ole tuntenut sellaista. Ihan kuin olisin ollut joku muu näissä nahoissa. Olen vimmatusti koittanut saada arkiminää ajattelemaan positiivisesti, mutta jotenkin hukkasin itseni ihan kokonaan. Tällä kertaa kaikki tuntuu vakavammalta.

Meillä kävi eilen töissä Alma, 8kk. Ihana paketti, itkettävän suloinen. En ottanut syliin, en melkein edes halunnut koskettaa. En minä lasta ansaitse, enkä voisi lasta tällaiseen päähän edes kuvitella. Mun täytyy saada pääkoppani kuntoon, ennen kuin me mietitään edes sitä muuttoa. Eilinen vauvan kohtaaminen sai mut ymmärtämään, etten millään tavalla ole valmis äidiksi.

Näin. Arki ottaa koville. Parasta oli, kun kulta tuli ihaan iholle mun pyörittyä sängyssä kolmisen tuntia saamatta unta. Rakkaus <3

https://www.youtube.com/watch?v=XiCrniLQGYc&feature=player_detailpage