Käänsin eilen salavihkaa telkkarin Avalle, kun sieltä tuli Erilaiset äidit. Ihan ihana tarina, jossa koskaan lasta sylissä pitämätön ihminen tuli äidiksi ja hänen puolisonsa isäksi. Kaikki uusi jännitti, mutta parin kasvoilta heijastui loppumaton usko ja ilo tuota uutta kohtaan. *snif*

Pala kurkussa katselin ohjelmaa, vaikka olen tänä syksynä päättänyt, että juuri nyt ainakaan en ole valmis äidiksi. Olen päättänyt työntää ajatukset äitiydestä taka-alalle ja hoitaa oman pääni kuntoon. Siksi olen tietoisestikin karttanut kaikkia äitiyteen liittyviä uutisia tai ohjelmia. Eilinen oli vahinko.

Tunsin, kuinka kyynelten aalto teki tuloaan rintavarustuksessani. Nieleskelin ja hengittelin sen, minkä ohjelman katsomiseltani ehdin. Koska puolisoni ei pyytänyt vaihtamaan kanavaa, annoin ohjelman tulla. Jotain aiemmasta poikkeavaa tapahtui, kun mainoskatkoa ennen tuli pätkä itse synnytystä. Mainoskatkon alussa rakkaani oli vähän harmissaan siitä, että "eikö me nyt nähdäkään sitä synnytystä". Mä olin ihan että häh. Koska ei mun rakas ole ikinä IKINÄ ennen halunnut katsoa kenenkään synnytystä mistään. Niin vaan eilen katsottiin.

Kysyin ohjelman jälkeen poikaystävältäni, onko hän muuttanut suhtautumistaan lisääntymiseen. Kyllä hän on. Hiljaa hyvä tulee, kuulemma.

Nyt jos ihminen, jonka kanssa haluaisin kokea uuden elämän ihmeen, alkaa vihdoin olla valmis siihen, on se ihan käsittämätön läpimurto.

Olen sanaton. Ja liikuttunut.