Niin. Mulla on on nyt kissa. MULLA ON NYT K-I-S-S-A!!!!!! Huh huh!

Keskiviikko-iltana lähetin läjän kyselyitä eri kissoista ja ihastuin erityisesti yhteen möttöseen. No, tämän möttösen kasvattaja vastas mulle ekana tosta läjästä kyseilyitä, ja innostuin ihan tosissaan misusta  kun kuulin, että sillä ei vielä oo kotia. Kurkkasin, missä kissa majailee enkä oikeestaan välittäny pätkääkään siitä, että se sijaitsi 660 kilsan päässä Siuntiosta. Kyselin nopeet tärkeet kysymykset kissan kasvattajalta ja päätin, että kun tiesin mulla alkavan neljän päivän vapaat, niin pystyn perjantaina ajelemaan Ylikiiminkiin, olemaan yötä siellä ja ajelemaan lauantaina Pohjois-Pohjanmaalta kotiin. Siispä tuumasta toimeen.

Torstaina olin vielä töissä. Viesteilin kasvattajan kanssa kissasta ja haun yksityiskohdista ja googlettelin kovaa tahtia itselleni majoitusta jostain Ylikiimingin suunnalta. Jossain vaiheessa totesin, että oon hullu kun lähden ajamaan tommosta matkaa kun en oo aiemmin ajanu ku max. 60 kilsaa suuntaansa. Mut senkin otin ihan vaan treenin kannalta. Katselin valmiiksi pari taukopaikkaa, varasin Oulusta itselleni majoituksen Omenahotellista ja autopaikan parkkihalli Autoheikistä ja aloin stressata sitä, miten pieni kissanpentu jaksaisi tuon kahdeksan tunnin automatkan. Lueskelin netistä kaikenlaisia ohjeita, juttelin kissanomistajien kanssa ja konsultoin eläinkaupan myyjää. Päätin lähteä yhteen elämäni suurimmista seikkailuista.

Nyt se on tehty! Lopulta eilinen matka kissan kanssa sujui paremmin kuin osasin odottaa. Toki oli raastavaa kuunnella alkumatkasta kissan nau'untaa ja häkin oven kopelointia, tuntea se eroahdistus mikä varmasti tulee, kun pieni pentu viedään tosta vain julmasti pois emonsa ja sisarusten luota. Mut sit jotenkin vaan 30 km ajon jälkeen kissa tuntui hyväksyvän kohtalonsa ja nökötti hiljaksiin kopissaan koko matkan, aina välillä vaan naukaisten, että "täällä ollaan".

Kotiin päästyä alkoi uuden elämän ihmettely. Pieni, tärisevä kerä lähti tutkimusmatkalle 180 neliöön. Koitin laimentaa järkytystä kannustamalla sitä leikkiin. Sain sen syömään vähän. Kierreltiin yhdessä puolet asunnosta, jonka jälkeen misu alkoi etsiä vimmatusti pissalaatikkoa. Kannoin sen hellästi vessalaatikolle (sain myös ekat pienet kehruut siinä sylissä), jonka jälkeen se tepasteli määrätietoisesti vanhan sohvani luokse ja katosi sinne.

Eilen illalla se sieltä jostain naukui moneen otteeseen, vastailin sille ja kävin etsimässä sitä. Sitten toivotin sille hyvät yöt. Heräsin pari kertaa yöllä naukumiseen, mutta olen päättänyt alusta asti totuttaa se siihen, että kun ihmiset nukkuu, niin ne ei tuu moikkaamaan. Nyt aamulla on ollu ihan hiljasta, oletan että se nukkuu.

Outo, uus aika on alkanut. Tuntuu siltä, että olohuoneessani on Virtahepo. Mut se on vaan Hinni, minun kissani.

Hinni%21.jpg
Siinä se on, mun ruppana. Otan siitä heleämpiä kuvia, kunhan aika on kypsä.