Täällä on nyt vahvistettu sitä, mitä minä olen. Tältä se kuulostaa:

Minä olen introvertti. En tee sitä mitenkään tahallani enkä muiden kiusaksi. Sosiaaliset kontaktit rasittavat minua, jopa parisuhteeni. Yksin oleminen ja hiljaisuus on kultaa.

Kovasti on ahdistanut viime aikoina. En ole saanut olla itsekseni juuri ollenkaan. Päiväkirjani on ollut kuin tulessa, ja tänään sinne kirjoittaessani ymmärsin jotain. Ymmärsin, etten halua lasta. Lapsi olisi pitänyt tehdä silloin kun tämä suhde oli uusi ja rakkaudessa oli hullua huumaa. En halua myöskään naimisiin. Sekin olisi pitänyt tehdä 10 kiloa sitten ja ennen olkapäähäni ottamaa virhetatuointia. En välttämättä edes halua asua yhdessä kenenkään kanssa. Psyykkeeni (eli psyykeni) ei välttämättä kestä sitä. Ennen kuin kuihdun ja kuolen kokonaan pois, alan elää tämän tuntemukseni mukaan. Ehkä tärkeintä elämässä on kuitenkin ruokkia sielua.