Aamut on hauraita. Sipsutan hiljaa keittiöön, painan kahvinkeittimen päälle. Juon kupillisen, ja koitan asetella maailmaa paikalleen. Hiljalleen.

Bussipysäkillä ihmiset kälättää omia asioita toisilleen suureen ääneen. Sataa vettä, on kylmä, bussi on myöhässä. Tekisi mieli tömäyttää kälättäjiä kämmenellä otsaan - eikö ne tajua, että aamu ei ala ennen kello kahdeksaa? Ollaan hiljaa, annetaan suomalaisittain jokaiselle oma rauha ja tila, hissutellaan. Hymyillä saa, siitä kun harvoin lähtee ääntä. Paitsi sillon, kun hymyilyttää oikein kovasti. Sillon pitää hymähtää. Hyrr.

Nälkä kurnii vatsassa ja aamiaista pitäisi saada. K-kaupan ovet ei toimi, toinen on lukossa ja toisen sähköinen avausjärjestelmä on vähintäänkin unessa. Jotenkin selviän töihin asti. Kello on kahdeksan.

Huomenna ja ylihuomenna aamu saisi alkaa vähän myöhemmin. Minä en ole aamuihminen, herään pakosta lähteä töihin. Ja tännekin tulen aikaisin vain siksi, että pääsisin aikaisin pois. Tänään on perjantai. Ihana, autuas kahden päivän vapaa odottaa.

Vapaalla aion nukkua. Hissuttaa aamuisin. Nauttia kiireettömästi uuden päivän alusta. Olla onnellinen kaikesta siitä, mitä mulla on <3