Ihana sadepäivä!

Lämpimänä loistava aurinko on hyvä kaveri silloin, kun kaipaa iloista energiaa ja elämä kestää kaiken paljastavaa valoa. Ihan aina näin ei ole, ei ainakaan minun elämässäni.

Nyt on pidempään ollut jo sellainen tunne, että kelmeä kevätaurinko ikään kuin ilkkuu minulle, nauraa että "näytänpä, miten asiat elämässäsi ovat, et voi salailla mitään". Minä täällä olen tehnyt valtavaa ajatustyötä siitä, millaista haluan elämäni olevan ja verrannut unelmiani siihen, mitä minulla nyt on. On kiusallista antaa auringon paistaa sinne, minkä haluaisin muuttuvan.

Haluan uuden työn, haluan opiskella. Haluan parisuhteeni etenevän, haluan meidän molempien haluavan sitä. Haluan uskaltaa puhua työstä ja parisuhteestani niihin kuuluvien ihmisten kanssa. En uskalla. En ainakaan vielä tänään. Haluan ihmisten ymmärtävän, miten tärkeää minulle on tehdä työni hyvin ja miten vaikeaa se tällä hetkellä on. Haluan oman rakkaani ymmärtävän, miksi haluan uuden työn, sormuksen sormeeni ja jälkikasvua. *argh*, tai kyllähän tuo sen tietää jo. Olen vain niin kärsimätön. Eikä se nyt ihme ole, ihan niinkun joka kuukausi heitettäisiin elämää kankkulan kaivoon, kun ei edes yritetä. Se on ihan sietämätöntä. Silti tämä on se mies, jonka kanssa haluan tulevaisuuteni jakaa.

Sateen ropina ikkunaa vasten, ihanan rauhoittavaa. Lupa olla kotona, piilossa.

IMG_1345-normal.jpg

Let there be Earth Hour every day.