IMG_1038-normal.jpg

Tänä aamuna olin hyvin onnekas. Kävellessäni työpaikalleni rantaraittia pitkin, alkoi talojen takaa nouseva aurinko valaista maisemaani samaan aikaan kun Oasiksen Champagne Supernova tulvi heleänä sointina korviini. Täydellinen aamuhetki.

Sellaisia kohti olen hiljalleen valumassa muutenkin. Viime viikot ovat olleet hurjaa pyöritystä ja tulevaisuuden mietintää ja jonkinlainen ratkaisu ainakin työasioihin tuli. Vaihdan työpaikkaa kuukauden päästä. Alakin vaihtuu, muttei radikaalisti. Teen edelleen töitä ihmisten kanssa, mutta rajatussa ympäristössä rajatun ihmisryppään kanssa. Perustehtäväni tullee olemaan selkeä, tavoitteet saavutettavissa. Yksi pomo, yhdet työpaikan avaimet. Siinä suurimmat erot tämänhetkiseen työpaikkaani. Ah, ja saatan saada ihan oman työyhteisönkin, johon kuulua. Luksusta.

Tähän asti olen kolmen vuoden ajan saanut itse suunnitella työvuoroni, eikä kukaan ole ollut oikeasti kiinnostunut siitä, mihin käytän työaikani. Rajatonta, ahdistavaa. Ja huonosti johdettua. Sellaista tämä tässä virastossa on. Pedantti ja introvertti minä ei kestä sitä. Joku muu näkee tässä työssä varmasti vapauden ja valinnan mahdollisuudet, minä ahdistuin tästä suunnattomuudesta ja rajattomuudesta.

Ei mikään tietenkään ole autuaaksi tekevää - ei uusi työpaikkakaan. Mutta uusi työ piristää mieltäni ainakin hetkeksi, ja uuden työpaikkani sijainti mahdollistaa muuton vähän kauemmaksikin. Tulevaisuudessa voi siintää nyt omakotitalo maaseudulla, kissa ja... mitä kaikkea!

Enää en huutamalla huuda kaikkea sitä elämääni. Tulkoon, mitä tulee. Suurin osa elämästä on tätä harmaata arkea, siitä koitan onneni rakentaa ja olla tyytyväinen siihen, että minulla on kaikki tämä tässä ja nyt.