Hinni1.jpg

 

On niin hurjaa lueskella vanhoja päiväkirjoja, peilata mennyttä minää nykyiseen. On menneisyydessäkin myrskyjä ja kyyneleitä, rikki revittyä sydäntä. Enemmän siellä oli musiikkia, sanoituksia ja itseni etsintää kuin nyt.

Mua on tässä suhteessa paitsi rakastettu, myös opetettu ymmärtämään että siisteysintoiluni on neuroosi, että miehelle uni voi olla tärkeämpää kuin rakkaus (vaikka ykskaks olinkin tulkinnut väärin) mutta minulle kissa ei voi olla yhtä rakas kuin mies (eri tavalla tietenkin, mutta tätä ei ymmärretty), että olen hassuhöpönassu ja uuvatti kun en kaikkea ymmärrä ja 180 astetta menee sekaisin 360:n kanssa. Minä en kuulemma pärjäisi lapsen kanssa.

Niitä päiväkirjoja lukiessani ihastuin vähän itseeni. Siihen tunteelliseen höppänään, joka tunteen ja taiteen kautta oli herkkä ja rakastava tyyppi. Jolle laulujen sanat merkitsivät jotain. Jolle kaikki kaunis merkitsi jotain, eikä kukaan nauranut sille.

Kaikkein tärkeimmän itsestäni sain esiin uudessa kodissamme omassa huoneessani istuessani. Vanha hyvä olo hiipi luihin ja ytimiin, olin taas kauniiden asioiden ja hyvän musiikin ympäröimä. Luin vanhoja tekstejäni, joissa kaikki maailman kuohut kuohuivat ja värit värisivät. Kissa hyrräsi vieressäni. Minäkin hyrisin, kokosin IKEA-lipaston väärin ja siksi sen etumus oli täynnä reikiä mutta korjasin sen dc-fixillä niin, että tekään ette huomaa mitään.

Ai niin, kävin gynekologilla joka sai mut itkemään kun kysyi, aionko tehdä lapsia. Itkin, sain neuvoja ja lääkäri kannusti tekemään lapsen, nyt, nyt on vielä hyvästi aikaa.