Täällä sitä hengitellään, hermostunutta mutta onnellista elämää. Niin isoja muutoksia, että ollaan miehen kanssa puhuttu ettei kumpikaan vielä oikein tajua, mitä on tapahtumassa. Täällä sitä kyhjötetään edelleen kerrostalokaksiossa, kerrostalon ääniä kuunnellen, pienissä, hikisissä huoneissa. Kuukauden päästä tilan tuntu vähintäänkin triplaantuu, ja ainoa meteli mitä kuunnellaan, on meistä lähtöisin. Me muutetaan maalle!

Sisustaminen on ihan abstraktia; "Toi ruokapöytä varmaan sopis sinne", tai että "Ostetaan toi rahi sen nojatuolin kanssa meijän loungeen". Jossain tulevaisuudessa välkkyy hämärästi talon nurkkia nuoleva kissa ja oman ääneni kaiku korkeissa huoneissa (rakastan laulamista). Piha, jossa kasvaa luumut, omenat ja mansikat. Aamukahvit terassilla auringonpaisteessa. Asanat ja suitsukkeet ja omat hiljaisuuden retriitit. Hyvä elämä.

Autolla sinne pääsee. Mun auto on parin viikon päästä valmis haettavaksi. Ajelen ekaa kertaa ikinä pitkähkön matkan Helsingin kehyskunnasta kotiin, yksin. Sellasia haasteita tulossa. On lainhuudatukset, panttikirjojen kirjottamiset, asuntolainan lunastus, kotivakuutus, autovakuutus... Uudet silmälasit hajataiton takia ja töissä halusivat just nyt, että suoritan hygieniapassitestin. Perfektionisti päästää hallinnan tunteesta irti, ei tätä muuten kestä. Asiat rullaa eteenpäin omalla painollaan. Huh huh.

Kun ei kerran vielä ajella autolla, niin mennään sitten munajunalla!