Ikä. Vain luku. Oot just sen ikänen kuin miltä tuntuu. Näin se on.

Täytin reilu viikko sitten 36 vuotta. Kolkytkuus, kolme ja kutonen. En voi tajuta. Vuoden vanhempi taas, vuoden verran vanhemmat munasolut ja keho, taas hetken kauempana lapsuutta ja ikuista nuoruutta. Oikeesti oon alkanu nähdä niin kehossani kuin naamassanikin muutoksia siihen suuntaan, että osasta kauneutta on luovuttava. Kyllä se minäkin rypistyn. Maan vetovoima vie massaani kohti maata, kaikki mitä syön jää kehooni. Peruuttamattomasti.

Nyt männäviikolla sain riesakseni naistenvaivat, Japanin liputuspäivän, Mondeot. Sekin oli jo varsin säälitävää, millaiseksi kuukautiseni ovat surkastuneet e-pillerien voimasta. Voiko noista ruppanoista munasoluista mitään ikinä tulla? Kestää ainakin sata vuotta saada ne ennalleen, eikä mulla ehkä oo enää kuin kaksi (vuotta). Ja edelleen, pillerit jää nurkkaan kun nurkat suurenee. Enkä oo mitään asuntolainoja ehtiny nyt miettiä, arkinen arki vie kaiken energian. Niinpä olenkin alkanut yksinkertaisesti hyväksymään ajatuksen, etten ikinä.. Ja aina ja ikuisesti meitä vain kaksi. Ja jos joku pyörii välissämme sängyssämme, se on meidän kissa. Sitten joskus.

Ehkä se vaan jossain suunniteltiin niin. Parempi se on uskoa hyvällä ja olla tyytyväinen siihen, että saan ruttuisen elämäni jakaa jonkun kanssa.

Miten niin vanheneminen on mulle kriisi???

IMG_1110.jpg
Vähän myöhässä nämä... mutta vain vähän.