Juhlistin loman viimeistä viikkoa menemällä kolposkopiaan, loop-hoitoon ja konisaatioon. Multa löydettiin vakavia solumuutoksia, jotka nyt operoitiin pois (sormet ristiin).

Tiedon saatuani tein niinkuin jokainen itseään kunnioittava nykyteini tekee; googlasin asiasta kaiken mahdollisen ja kauhuskenaariot. Sitten päätin unohtaa kaiken kuukaudeksi. Hoitoa aloin jännittää päivää ennen. Sillon ahdisti. Itse operointipäivänä otti päähän vaan, kun operoiva lääkäri aloitti puheensa mulle kertomalla, että olen 37-vuotias, hedelmällisyyteni on laskussa ja keskenmenojen riski kasvaa joka päivä ja sen lisäksi kohdussani kasvun aloittanut myooma voi mahdollisesti viedä sikiöltäni kaiken kasvutilan. Tämän monologin lääkäri päätti kysymällä, aionko lisääntyä.

Itse operatsiooni oli ihan siedettävä, vaikkakin ärsyttävä. Eniten jännitti, että mitäs sitten kun lähden siitä huojumaan kotiin päin. Pärjäsin itse asiassa ihan kivasti kotiin asti. Eikä tää nyt oo mitenkään paha ollut muutenkaan, pientä tuhnuvuotoa vaan ja vähän mahanpuruja.

Se, mikä mieltä kaihertaa on totta kai lääkärin sinetöimä lapsettomuus. Koska nyt se on aika tavalla sitten siinä. Nyt tuon Hinnin on vaan riitettävä mulle ja mun hoivavietille. Ja onhan tossa toi mies, jolle häärätä.

Hinnilaatikko.jpg