Muutos on ainoo mikä pysyy
Aika ei tuu keltään kysyyn
että haluuksä kasvaa, haluuksä kypsyy
Pakko se on hyväksyy
(Jukka Poika: Viestii)

 

Tajusin jotain ihan järisyttävää tässä taannoin. Valon välähdys tapahtui, kun olin kävelyllä ja kuuntelin yllä olevaa biisiä. "Et säkään oo sama ku ennen" sai hurjan merkityksen. Se meni johonkin tosi syvälle. Tästä elämästä olen tajunnut jo kauan sitten, että se muuttuu ja maailma muuttuu koko ajan ja muutos on ainoo mikä pysyy. Mutta että pysähdyin miettimään, miten minä olen muuttunut. Ihan hurjasti! Mussa on paljon samaa kuin siinä pikkutytössä, jonka suurinta huvia oli leikkiä äidin vaatekaapista löytyvillä aarteilla, tai siinä teinissä, joka epävarmoin askelin meni lavalle laulamaan Maggie Reillyn Moonlight Shadow -nimistä kappaletta koulussa. Välähdyksiä menneestä, minun elämääni.

Peruskoulun jälkeen elämä lähti uusille urilleen, pääsin opiskelemaan (joka jälkeen päin osoittautui suureksi onnen potkuksi) ja muutin omilleni. Itsenäistyin. Kun työpaikka vakiintui ja osin aika railakkaatkin sinkkuvuodet oli nähty, alkoi uusi muutos. Sain tuon ihanan tuhisijan elämääni. Muutettiin yhteen. Tätä elämää on nyt vietetty jo pari vuotta. Ja miten olenkaan muuttunut!

Mä olen oppinut rakastamaan ihan uudella tavalla. Välillä rakkaus ryöpsähtelee suurina aaltoina, mut yleensä se on tasaista hyvää oloa, lähekkäin oloa.  Jatkuvaa lämmintä läikähtelyä joka sopukassa. Tietoa siitä, että toinen välittää vaikka tulis mitä. Se on tosi hieno tunne.

Se mut on saanutkin toivomaan lisää. Lasta. Olis niin kiva nähdä, kuka sieltä tulee ja kumman nenä sillä on. Nähdä semmonen Minä 2.0. En mä sellaista ole kenenkään muun miehen kanssa toivonut. Tuolla makkarissa nukkuu nyt tyyppi, joka on mulle tärkeempi kuin tän maailman muut ihmiset yhteensä. Se on aika paljon. Se toivoo isompaa asuntoa, minä enemmän ihmisiä. Vaatiihan se aika paljon, että saadaan nämä unelmat sopimaan toisiinsa.

Laitan Jukka Pojan soimaan.

image-normal.jpg