Eilen paistoi Espoossa aurinko. Oli loistava päivä käydä piiiiiiitkästä aikaa kävelyllä Westendissä, ja luultavasti viimeistä kertaa ainakin vähään aikaan. Kävelin saman reitin, jolla joskus kolme vuotta sitten aloitin. Samat sillat, samat omakotitalot, sama ranta, penkki, auringonpaiste ja Juha Tapio. Raikas tuuli puhalsi minuun henkeä ja hyvää energiaa. Katselin, kun vanha mies puhdisti veneensä, pakkasi sen, työnsi vesille ja lähti aallokkoon soutelemaan. Näytti siltä, ettei tehnyt sitä ensimmäistä kertaa. Jotain maagista siinä oli.

Näin muitakin soutelijoita ja purjeveneen, ja mietin, miten hulluja me suomalaiset ollaan. Yöllä oli käynyt pakkasella täällä etelässäkin, mutta kun klo 11 oli jo viis astetta lämmintä, niin eikun vesille vaan. Toppaa ylle ja alle, merelle on päästävä!

Siinä kävellessä mietin, miten olen sitäkin lenkkiä kyntänyt. Vuosi sitten, kaksi vuotta sitten, useita satoja kilometrejä. Pahat mielessä, jokin katkeruus ja itku siitä, mitä minulla ei ole mutta mitä haluaisin. Toki kävellessä sain aina asiat loksahtelemaan kohdalleenkin, ja hetken oli helpompaa taas kestää tätä tässä nyt. Eilen... totesin vihdoin, että elämä muuttuu. Nyt me ollaan muuttamassa omakotitaloon, mulla on auto (jota jumankiuta opettelen joka päivä ajamaan ja vähän jo nautinkin siitä!!!), me saadaan puutarha ja riittävästi neliöitä jotta voidaan täyttää kaikki unelmamme. Enää se ei jää kodista kiinni, kaikki mitä jatkossa halutaan, on meistä kahdesta kiinni! En mä vieläkään uskalla toivoa kahta viivaa pieneen tikkuun, mutta pienestä karvakerästä uskallan jo haaveilla. Mä haluan kissan. Mä hommaan kissan. Mun Kissan <3

Vaikea uskoa, että mä todella saan kaiken sen. Että viikon päästä meille tulee muuttoauto, ja me muutetaan maalle isoon omakotitaloon. Ja eletään siellä onnellisina elämämme loppuun asti.

IMG_1291.jpg

 

 

 

  Tämänkö ostan?

IMG_1288.jpg  Vaiko tämän?

IMG_1281.jpg
Näitäkö? Minkä värisiä? Kuinka monta? Mitä ne maksaa???

IMG_1301.jpg
Jossain sekavan metelin vaiheessa ehdin vääntää tämmösetkin!